2013/11/13

Muutama sana myötätunnosta

Myötätunto on elämän kantava voima. Myötäeläminen tekee meistä ihmisiä, sillä ilman myötätuntoa olisimme vain keskenään kilpailevia, itsekkäitä ja suorittavia koneita. Myötätunto herää katsellessa pieniä eläimiä tai lapsia, miten avuttomia ja riippuvaisia ne meistä onkaan. Myötätunnon avulla ihminen tunnistaa toisen kärsimyksen, ymmärtää syvällisesti toisen kokemuksen ja haluaa helpottaa tämän oloa.


Valitettavan usein kiltteys ja myötätunto rinnastetaan heikkouteen: siinähän paljastaa kasvonsa. Ilman myötätuntoa ihmislaji olisi kuitenkin jo ajat sitten kuollut sukupuuttoon, sillä me tarvitsemme toisiamme. Nyky-yhteiskunnassa tätä asiaa tuntuu vain olevan niin kovin vaikea ihmisten itselleen myöntää. Ihmisarvo perustuu helposti suorituksiin, olen hyväksytty vain jos pärjään ja menestyn. Kun tunnistaa ihmisyyden toisissa, hän ei ole vain suoritustensa summa. 


Miten usein tarjoamme päivittäin myötätuntoa toisille, silmiin katsominen, kannustavien sanojen sanominen työkaverille tai puolisolle, kaverin huolien kuunteleminen, paikan antaminen vanhukselle bussissa. Usein kuitenkin unohdamme sen ihmisen, joka kaikista eniten myötätuntoamme tarvitsee: itsemme. Sisäinen ääni sättii kuinka pitäisi jaksaa vielä enemmän, vielä paremmin. Menestymisestä tulee tavoite, jossa ei epäonnistumisia sallita. Myötätunto itseämme kohtaan kasvaa, kun hyväksymme, että aina ei tarvitse pystyä täydelliseen suoritukseen. Riittävän hyvä riittää. Eeva Kilven runossa kiteytyy mielestäni hyvin ajatus myötätunnosta itseä kohtaan:

 ”Lämmitän saunan, pidän itseäni hyvänä, uitan, pesen, kutsun itseni iltateelle, puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun: Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun.”

Luottakaa tekin. :)
Share:

17 kommenttia

  1. Se on juuri näin! Ihana koirakaveri sinulla siellä! Ha en bra dag!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack NJ! :) Koirakaveri on ihan parhautta, oikea myötätuntokimpale. <3

      Poista
  2. Siis allekirjoitan joka sanan!!! Oon just paininut tän asian kanssa! Pakko jakaa tää omalla seinällä Facebookissa! :) Hyvä Sanna!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Mari... toivottavasti oot saanut myötätunnon herätettyä myös itsellesi. :) Saat tietysti jakaa, kiva kuulla!!

      Poista
  3. Ihana kirjoitus, yhdyn jokaiseen sanaa. <3 T. entinen täydellisyyden tavoittelija, onneksi se ei ole enää päämääränä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! <3 Eiköhän meillä kaikilla tule niitä hetkiä kun yrittää vaatia itseltään liikaa. Riittävän hyvä riittää. :)

      Poista
  4. Ihania sanoja, Sanna ja tärkeä aihe. Pysähdyin itse miettimään asiaa erityisesti vihkipappimme sanojen jälkeen. Hän kehoitti meitä olemaan armollisia paitsi toisillemme, yhtälailla myös itsellemme. Se pysäytti ja kosketti. Varsinkin, kun olin nuorempana hyvinkin perfektionistinen ja vaadin itseltäni paljon, usein liikaa. Siitä ei koitunut mitään ongelmia, mutta rennomminkin olisi voinut ottaa. Nykyään olen onneksi monissa ajoissa paljon suurpiirteisempi ja armollisempi, ilahduttavasti välillä jopa huithapeli. Aikuisuus, se on itse asiassa aika hyvä juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura. :) Tuo armollisuus onkin niin tärkeää. Itsekin tunnistan itsestäni pienen perfektionistin, piiskurin, joka pyytää koko ajan parempaa ja enemmän. Onneksi olen itsekin opetellut tuosta eroon, joskin siitä eroon opettelu vaikuttaisi olevan elämänmittainen tehtävä. Välillä piiskuri herää henkiin ja taas pitää pysähtyä miettimään, että mikä tässä taas olikaan tärkeintä. <3

      Poista
  5. Tuo runo on niin ihana ja senkun muistaisi itselleen lukea vaikka kerran viikossa. Itsekin olen tätä pohtinut paljon ja yhdyn kyllä ajatuksiisi. Todella pienillä jutuilla voi tehdä maailmasta niin paljon paremman paikan ja antaa itselle ja toiselle hyvän mielen. Hyvä postaus Sanna!!

    Ja vähän kevyempää aihetta Pastellimajassa ;), siellä on sulle haaste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! :) Välillä juu tällaista syvällisempää ruodintaa, sekin kun kuuluu niiden ihanien kevyiden asioiden lisäksi elämään. Tulenpa kurkkaamaan haasteesi! <3

      Poista
  6. Tuo on niin tutun kuulosta, että itseään piiskaa aivan liikaa. Pitäisi olla myötätuntoinen MYÖS itselleen eikä vain muita kohtaan. <3

    P.S. Voisiko olla mahdollista, että saattaisimme vihdoin treffata lauantaina? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Oletko tulossa Indiedays Inspiration bileisiin myös!? Jee :) No siellä sitten nähdään!

      Poista
    2. Joooooo! Toivottavasti tunnistan sut ja uskallan hihkaista jotain ;)

      Poista
    3. Hihi! No jos et ulkonäöltä tunnista niin olen sitten se, jonka nauru raikuu kovimmin :D

      Poista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig