2016/11/20

Art by Tanja


Yksi viimeaikojen kysytyimpiä kysymyksiä kotiini liittyen on tämän upean taideteoksen tekijä meidän olohuoneen seinällä. Tästä innostuneena ajattelin kertoa teille lukijoilleni täällä blogissani hieman tarkemminkin naisesta näiden upeiden taideteoksien takana.


Art by Tanja eli toisin sanoen taidemaalari Tanja Meski maalaa tauluja asiakkaan toivoman värimaailman mukaan. Näin on mahdollista hankkia personoitua taidetta kotiin, kuitenkin siten, että taide sopii osaksi sisustusta. En sano, etteikö värikkäillä tai sisustuksesta herkästi erottuvilla teoksillakin ole paikkansa, mutta uskoisin, että useimpia meistä miellyttää kodissa nimenomaan harmonia ja sävyjen soljuminen osaksi sisustusta.


Taulua suunnitellessa on mahdollista pyytää tiettyjä sävyjä ja muotoja tai antaa taiteilijalle vapaat kädet taulun suhteen näyttäen vain paikka, johon se tulee. Näin toimittiin esimerkiksi tämän vuoden asuntomessukohteessani Seinäjoella, jossa Tanjalle annettiin mitat ja sanoin ohjeeksi vain värit mustaa, harmaata sekä valkoista. Valmistunut taideteos kruunasi kyllä tämän olohuoneen, vai mitä?


Tanja kuvailee taiteen luomista prosessiksi, jossa kuvien tuottamisen sijaan hän visualisoi kanvaasille tunteita. Tunteet ovat pohjimmiltaan ne, jotka herättävät katsojankin näkemään taulun sielun. Sen lisäksi että taulun tulee istua sisustukseen, taideteoksen on tarkoitus kuvastaa sen omistajaa - ja tämän omistajan sisäisen maailman herkästi empatisoiva Tanja onkin omiaan aistimaan.


Abstrakti ja personoitu taide puhuttelee yhtä paljon sisustuksessa kuin viimeisen päälle muotoiltu designhuonekalu. On enemmän sääntö kuin poikkeus, että suomalaisessa kodissa panostetaan taiteen sijaan enemmin designhuonekaluihin, joka tietynlainen taiteenmuoto toki sekin on. Itse huomasin taiteen merkityksen ensimmäisen kerran konkreettisesti, kun sain oman, kotiini personoidun taideteoksen seinälle. Vasta silloin tuntui, että sisustuksen palaset loksahtivat kohdilleen. Teokseni "Inspired by love" sävyt mukailevat sisustusta, mukana on niin harmaan, beigen, valkoisen kuin kullankin sävyä. Kulta hohtaa itseasiassa todella kauniisti luonnonvalossa, kuten tästä kuvasta voi havaita.

Ja jotta vain itse en pääsisi nauttimaan tästä upeasta taiteesta, Tanja lupasi antaa blogini lukijoille erityishinnan teoksilleen, joten jos olet hankkimassa taidetta seinillesi niin suosittelen kontaktoimaan taitelijaa täältä. Mainitse samalla, että olet blogini lukija!

Share:

4 kommenttia

  1. Me ollaan myös niin tyytyväisiä Tanjan tauluun, sitä jää aina ihailemaan ja aina löytyy uusia yksityiskohtia taulua katsellessa <3 On kyllä uskomatonta miten upean taulun hän sai meille aikaiseksi pelkästään kuvailemalla tunnelmaa ja väritoiveita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidänkin taulu on aivan upea ja juuri näin, taulu on sellainen, josta löytyy aina lisää kasteltavaa! :)

      Poista
  2. Itse sijoitan kyllä mieluummin ns. oikeaan taiteeseen. Taidelainaamot ovat oiva keino hankkia taidetta; useimmiten valitsemani teos on miellyttänyt silmääni vielä kuukausien jälkeenkin ja teos on tullut ostettua omaksi. Mutta aina on mahdollisuus myös palauttamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä tarkoittaa tässä yhteydessä "oikea taide"? Mielestäni oikeaa taidetta on teokset, jotka on käsin maalattu, on ne sitten Picasson tai vähän (vielä) tuntemattomamman taiteiljan. Itse valitsen seinilleni ainoastaan sellaista, mikä miellyttää omaa silmää ja Tanjan makuun uskalsin luottaa täysin. <3

      Poista

© INSPIRED BY LOVE | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig