2016/10/30

Before and after


Koska itse tykkään paljon postauksista, joissa näytetään kodin edistymistä tai muuttumista, ajattelin teille lukijoillekin kaivaa arkiston kätköistä pari kuvaa kodistani, joita olen napannut tässä tämän muutaman vuoden aikana uudessa kodissa asuessani. En tuonut vanhasta kodistani mukaan oikeastaan kuin ruokapöydän tuolit, PK22-nojatuolit, muutaman taulun, valaisimet, sohvapöydän, sängyn sekä tekstiilejä.


 Edellisen kodin työpöytä toimitti aluksi ruokapöydän virkaa, ennen kuin Calligarisin Planet -pöytä saapui. Seinä sai ensin sävyn tikkurilan laasti, mutta todettuani sen liian kylmäksi tilaan, maalasin seinän uudestaan sävyllä ajopuu. Ero on varmasti monen silmiin hiuksen hieno, mutta itse koen tämän nykyisen hieman lämpimämmän greigen paremmaksi, kun kylmään taittavan harmaan.


Pöydän ja valaisimen asetettua paikoilleen, aloin miettimään tilaan sopivaa sohvaa, ja keveytensä sekä pestävän päällisen ansioista sohvaksi valikoitui toistamiseen Adean malliston sohva, tällä kertaa Band. Valkoinen puuvillakangas on koiraperheessä haastava, mutta ei mahdoton, sillä itse olen pessyt päälliset koneessa useaan otteeseen. Tosin tuo valkoinen banaanisilkkimatto ei ole osoittaunut niin hyväksi valinnaksi, sillä materiaali on todella arka, vaikkakin matto on todella kaunis.


Sohvan saavuttua koti koki aikamoisen muutoksen, sillä sohva on niin iso tällaista pientä olohuonetta hallitseva elementti. Sohvan saavuttua innostuin erilaisista musta-valkoisista julisteista sekä Ikean musta-valko-raidallisista tyynyistä, jotka määrittivät merkittävästi Vantaan asuntomessukohteeni olohuoneen sisustusta myöskin. 


Hieman alle vuosi sitten kotini sai uuden kauniit verhot, sekä koki hetkellisen väri-iloittelun pastillisen taulun muodossa, joka löytikin myöhemmin paikkansa kaverini kotoa hänen ihastuttua siihen kovin. Myös kuparinen Louis Poulsenin PH 3/2 -keräilyvalaisin pääsi hetkeksi roikkumaan olohuoneen pöydän päälle, mutta sittemmin se ei ole vieläkään löytänyt paikkaa uudesta kodista. Joten, jos joku haluaa tarjota kyseiselle kaunottarelle kodin, niin haikein mielin päätin tästä luopua (lisää kuvia täältä). Hintakyselyt voi laittaa valaisimen osalta sähköpostiini.


Sitten pääsemmekin jo nykytilaan, jossa matto on vaihtunut (enemmän kuin tarpeeksi), Tanja Meskin upea teos Inspired by love löytänyt paikkansa seinälle sekä ruokapöydän tuolien osalta olen siirtynyt hieman keskenään erilaisiin yksilöihin. Tuntuu, että nyt on kotona loksahtaneet palaset enemmän kuin kohdilleen, sävymaailma on juuri niin kotoisa ja harmoninen, kuin olen tähän kotiin toivonutkin. 


Olen vihdoinkin löytänyt niitä pieniä mustia elementtejä ryhdittämään muuten vaaleaa kokonaisuutta ja nyt olohuoneen verhot, sohvapöytä ja sivupöytä toistavat kivasti samaa mustavalkoista teemaa. Samaten tuntuu, että vaikka kodissa ei edelleenkään ole mitään varsinaisia värejä, kokonaisuus on silti ilmeikäs ja kodikas erilaisten tekstiilipintojen ansiosta.


Messinki, marmori ja taftiverhot tuovat kivaa arvokkuutta sisustuksen muuten ollessa luonnonläheinen ja hillitty. Nyt nämä puitteet kun saisi vielä siirrettyä sinne Helsingin eteläisen kantakaupungin korkeisiin huonetiloihin, lankkulattioille kakluuneiden kupeeseen. No ei nyt sentään, on näissä uusissa kerrostaloissakin puolensa, yhdet tärkeimmät niistä huolettomuus, oma parveke, tilavat pesutilat sekä sauna. Seuraavaksi pääsettekin kurkkaamaan hieman kylpyhuoneen puolelle ja näytän, millaisilla tekstiileillä ja tuotteilla olen luonut kotiini pienen spa-osaston.

Mukavaa sunnuntaita!

Share:

2016/10/29

Vinkkini kaamoksen selättämiseen


Kaikki varmasti tietävät, mikä tässä on käsillä -kaamos nimittäin! Itse reagoin kohtalaisen voimakkaasti valon vähenemiseen ja tuntuu, että tarvitsen aina joka talvi niin sanotusti kaikki keinot käyttöön energiatason ylläpitämiseksi. D-vitamiini ja kirkasvalo kuuluvat vakiovarusteisiin pimeän vuodenajan lähestyessä, mutta ajattelin poimia teille lukijoille muutaman muunkin vinkin, joista olen huomannut olevan hyötyä kaamoksen selättämisessä.


Kynttilöiden polttelu ja kotona myysailu

Ei tarvitse varmasti erikseen mainita, että kurjat kelit ja pimenevät illat saavat sohvan vaikuttamaan huimasti lenkille menemistä houkuttelevammalta. Sen sijaan että potisit tässä kohtaa huonoa omaa tuntoa, niin koristele kotisi kynttilöin ja nauti kodin lämmöstä. Toki liikunta on tärkeä osa kaamoksen oireiden torjumisesta, mutta valon vähentyessä on parempi olla itselleen armollinen ja antaa myös lupa hiljentää tahtia liian rehkimisen sijaan.



Lämpimät neuleet

Viilenevät ilmat -ah mikä ihana tekosyy päivittää vaatekaappia. Jonkin mieleisen lämpimän ja pehmeän vaatekappaleen hankkiminen tuo mielihyvää joka päivä sitä käytettäessä. Huomaan itse, että kaivan useimmiten ne ns. turvavaatteet esille ilmojen kylmetessä ja mikä onkaan ihanampaa kuin pehmän materiaalin kosketus iholla. Uusin hankintani on tämä Samsoe & Samsoe:n alpakanvillainen neulemekko, joka varmasti tulee olemaan yksi suosikkivaatekappaleeni tänä talvena.


Juhlat

Lähestyvä talvi on mitä parasta aikaa kokoontua sisätiloihin ystävien kanssa ja järjestää juhlat. Juhlien järjestäminen antaa energiaa, kun voi suunnitella tarjoiluja etukäteen sekä pukeutua niihin kauniisiin vaatteisiin, joita ei yleensä pääse käyttämään. Juhlista jää myös mukavia muistoja, joiden voimalla sitten jaksaakin taas paremmin arkista aherrusta.


Ikebana eli japanilainen kukkienasettelu

En ole koskaan päässyt testaamaan oikeaa Ikebanaa, mutta oma Fritz Hansenin Objects -malliston Ikebana -vaasi on antanut mahdollisuuden kokeilla tätä taiteenlajia itsekin. Ikebanan tarkoituksena on yhdistää luonto ja ihmisyys kukkien sommittelun kautta. Ikebanan tärkein periaate on että "kukat leikataan, mutta niitä ei tapeta". Tämä buddhalaisuuteen perustava taiteenlaji perustuu keskittymiseen, ymmärtämiseen, harmoniaan, pelkistämiseen sekä tyhjään tilaan. Kukkien keskittyneen asettelun katsotaan puhuttelevan suoraan ihmisen sisintä. Hektisyys ja elämän rajallisuus, sen kukoistus ja kuihtuminen, ovat myös erottamaton osa Ikebanaa.


Matka aurinkoon

Jos mikään muu ei enää auta, niin viimeinen keino on lomamatka jonnekin, missä paistaa aurinko. Aurinkoloma keskellä talvea piristää merkittävästi ja olen itsekin useana vuonna keskittänyt lomareissut kesän sijaan talvelle -tuntuu, että silloin loma erityisesti tulee tarpeeseen. Matkan suunnittelu, siitä haaveilu ja sen muistelu, ovat osa matkaa, joten siksi sillä on niin merkittävä vaikutus ihmisen mieleen -itse matka mukaan lukien tietysti! Seuraavaksi haluaisimme suunnata Mexicoon tai Dubaihin, joten saa nähdä minne lentokoneen nokka seuraavaksi vie. Jonnekin lämpimään kuitenkin.

Nyt lähden ripeästi valmistautumaan kaverin polttareihin, varmasti on mukava nauruntäyteinen päivä ja ilta tulossa. Ehdottomasti parasta lääkettä kaamokseen. Ja aurinkokin näyttää paistavan -nautitaan siis siitä!


Share:

2016/10/24

Travel in style with Kia Niro


Parisen viikkoa sitten sain J.Rintajoupilta käyttööni yhden tämän hetken kuumimman uutuuden autorintamalla, nimittäin hybridi-crossover- Kia Niron*. Kia Niro on täysin uudentyyppinen automalli, sillä se muistuttaa katumaasturia, mutta on kuitenkin ketterämmän oloinen niin kooltaan kuin muotoilultaan.  Crossover-korin ja hybridin yhdistelmä on lajissaan ensimmäinen ja olin todella iloinen päästessäni koeajamaan tätä linjakasta menopeliä muutaman viikon koeajon verran.


Vaikka tällä hetkellä koen ihan mainiosti pärjääväni julkisen liikenteen varassa, en voi olla muutaman viikon jälkeen myöntämättä, kuinka paljon auto myös helpottaa elämää. Erityisesti näin talven lähestyessä mikä onkaan ihanampaa kuin istua uudelta tuoksuvaan autoon ja lämmitellä käsiä ratin lämmittimen välityksellä, kääntää radiosta mieleinen kanava ja ajaa vaivattomasti paikkaan kuin paikkaan.


Kia Nirossa on autona sellaisia ominaisuuksia, joita itse arvostan kovasti: se on konstailematon, ympäristöä säästävä, luotettava ja täynnä uusinta teknologiaa, jotka tuovat lisää ajomukavuutta. Lisäksi tyylikäs muotoilu, runsaat säilytystilat ja seitsemän vuoden takuu tekevät autosta houkuttelevan. Nuorempa ajattelin, että haluan ehdottomasti sitten isona jonkin ns. merkkiauton eli Audin, Bemarin tai Mersun, mutta iän karttuessa olen alkanut arvostamaan ehkä hieman erilaisia asioita kuin autoa statussymbolina.


Kia Niron huippuominaisuuksiin kuuluu mm. kolmas silmä, joka hälyttää jos auto on ajautumassa viereiselle ajokaistalle. Kuolleen kulman valvontajärjestelmä ilmoittaa myös, jos muita ajoneuvoja on tulossa katvealueelle. Erinomainen navigointijärjestelmä, häräjarrutusjärjestelmä ja matkapuhelimen hands free -liitettävyysominaisuudet tuovat lisää ajomukavuutta sekä turvallisuutta. Lisäksi kohtuudessa pysyvä hintalappu on itselle sellainen asia, joka vaikuttaisi autohankintaa tehtäessä.


Eräs Ruotsissa asunut tuttavani muuten kertoi, että ruotsalaiset ajavat kohtalaisen edullisilla autoilla, mutta panostavat huomattavia summia rahaa koteihinsa. Tämä johtunee siitä, että siellä on jo totuttu siihen, että rahaa kyllä löytyy ilman että sitä tarvitsee erikseen auton myötä toisille näyttää. Sen sijaan  ihmisen tykkäävät panostaa enemmin niihin asioihin, jotka näkyvät ja tuntuvat vain heille eli esimerkiksi sänkyyn. Taidan tässä kohtaa omata itsekin hieman ruotsalaista mentaliteettia, sillä itse olen aikanaan ollut valmis panostamaan yhteen mieluisaan nojatuoliin pienen auton verran rahaa.


Näiden parin viikon ihanan huolettomuuden jälkeen voin kyllä sanoa, että auto parantaa merkittävästi elämänlaatua, mutta on se kyllä verrattain kallistakin. Eikä pelkästään siksi, että autoon menee rahaa, vaan huomasin myös, että kauempana olevat sisustusliikkeet tulivat vähän turhankin tutuksi ja Ikeassakin tuli käytyä monta kertaa, kun lainassa olevat auto sen mahdollisti. ;)

Toistaiseksi tyydyn siis odottelemaan länsimetron saapumista ja kehoni kiittää siitä, että työmatkoihini kuuluu päivittäin vähintään parinkymmenen minuutin kävely.

Mutta ehkä sitten joku päivä.

*Auto saatu käyttöön bloginäkyvyyttä vastaan
Share:

2016/10/23

Kopioi tyyli ja alennusvinkki




Huomasin, että Booztilla on koodilla MSS20 -20% kaikista tuotteista vain tänään, joten ajattelin vinkata teillekin pienen inspiraatiokollaasin muodossa tämän syksyn yhdestä lempiasustani. Part Two -villakangastakki (3)* on ollut päällä jo useamman kerran ja miten olenkaan voinut elää kaikki nämä vuodet ilman harmaata takkia! Harmaa on selkästi pehmeämpi väri kuin musta ja sopii näin ollen vasten talven haalistamaa hipiää. Mango ylipolvensaappaat* (4) ovat huokean hintansa sekä kauniin muotoilun takia yksi varteenotettava vaihtoehto, jos miettisin mustien saappaiden hankintaa. Gerry Weber -kauluri (1)* on supertyylikäs ja itse tykkään pitää tuollaisia kaulureita ihan sisälläkin kaulaa lämmittämässä. Asun viimeistelee linjakkaat nahkahanskat, mielestäni Tiger of Swedenin (2)* mallistossa on tänä vuonna ollut todella kivoja yksilöitä.

*Postaus sisältää kaupallisia linkkejä


Share:

2016/10/21

Siunaus ja kirous


Vaikka bloggaajan arki vaikuttaa usein ruusuiselta skumpan kilistelyltä ja ilmaisten tuotteiden saamiselta, haluaisin kertoa teille lukijoille hieman tarkemmin työstä blogin taustalla. Olen kohta neljä vuotta blogia pitäneenä huomannut, että blogin itsenäisesti pitäminen on yrittäjämäistä 24/7 työtä. Tämä tarkoittaa kaiken käytännön työn lisäksi sitä, että useimmat tapahtumat, tilaisuudet ja hankinnat alkaa näkemään bloggaajan silmin: millaisen kuvan, blogipostauksen tai yhteistyön tästäkin tuotteesta tai tapahtumasta saisi tehtyä. Päässä juoksee jatkuvasti ideoita tulevista postauksista, uusista yhteistyökuvioista ja mahdollisuuksista kehittää blogia. Tämän lisäksi tietysti se, että postauksien takana on paljon kuvanmuokkausta, sähköpostirumbaa ja pressitilaisuuksissa juoksua. Vapaapäiviä ei oikeastaan ole, postaukset tehdään myös matkalla ja sairasvuoteella, jos niin on sovittu.


Kyseessä on siis sekä siunaus että kirous. Siunaus siksi, että bloggaamisen myötä koen kehittyneeni niin kirjoittajana, valokuvaajana, kaupallisten yhteistöiden neuvottelijana ja some-asiantuntijana. Saanut uusia ystäviä, matkoja, mahdollisuuksia ja asiakkaita. Päässyt koulutuksiin, verkostoitunut, tuonut blogin kautta inspiraatiota myös päivätyöhöni sisustussuunnittelijana ja ammentanut työstäni myös blogiini. Kaiken kaikkiaan blogin pitäminen on ollut todella inspiroivaa ja palkitsevaa, lukijoiden kivat kommentit ovat ehdottomasti blogin pitämisen suola! Ilman nimittäin teitä, ei olisi minullakaan kiinnostusta kirjoitella.



Ja, noh se kirous sitten? Älkää ottako tätä väärin, bloggaaminen ehdottomasti antaa enemmän kuin ottaa. Mutta olispa joskus todella kiva elää yhdet juhlat ilman, että katsoo hyviä kuvakulmia tarjoiluista, naputtelee kännykkään hastageja ja kuvaa kuohuviinin kilistelyä snapchattiin kanssajuhlijien silmiinkatsomisen sijaan. Ja olisipa rentouttavaa samoilla rauhassa se metsäreissu, ilman että kaivaa kameran esille joka hetki, kun auringonsäde taitaa kauniisti lähisammaleeseen tai nauttia se päiväkahvi ennen kuin siitä on otettu kuvia niin kauan, että kahvi on jo jäähtynyt. Pysähtyä läsnäolevaksi hetkeen, josta näkee muutoin vain hyvän kuvakulman ja tuntea juhlien tunnelma koko kehossa ilman mitään tarvetta jakaa sitä kenenkään kanssa. 

Oikeastaan heräsin tähän Haikon Kartonon reissullamme, kun pyysin avopuolisoa kuvaamaan itseäni kylpytakissa, kuohuviinilasi kädessä. Mies totesi vain kuvia ottaessaan "tämä on ihan älytöntä, ei meidän elämä ole edes tällaista". Totesin vain, että ei taida ollakkaan, riisuin kylpytakin ja jätin kuohuviinin väljähtymään. Kauniit kuvat niistä tuli silti.


Vaikka näistä bloggajan silmistä tuskin kokonaan eroon pääsee, niin haluan kuitenkin, että elämä enemmin tuntuu, kuin näyttää joltain. Olen nyt ajatellut pitää nyt siitä kiinni, että se kaverin kanssa vietetty kahvihetki, puolison seurassa nautittu lounas tai Maijan kanssa tehty metsälenkki menisi ihan ilman someilua. Tästä syystä olen päättänyt jättää snapchatin käytön kokonaan, kaikki se vähä "kulissien takana" tapahtuva tulee päivittymään IG-storiesien puolelle.

Alkuperäinen tarkoitukseni oli kirjoittaa tässä postauksessa omasta kotityöpisteestäni, joka useimmiten on tuo kuvissa näkyvä sängyn kulmaus. Pehmeät pellavalakanat ja kupillinen ehkä jopa lämmintä kahvia vieressä, Maija kainalossa.

Tämä jos joku, on bloggaamisen siunaus. :)

Onko teillä kanssabloggaajilla herännyt samanlaisia ajatuksia?
Share:

2016/10/18

All grey everything


Ah, mikä ihanan kliseinen blogipostauksen otsikko, mutta sopiipa tähän kollaasiin todella hyvin! Strictly style -blogin innoittaman ja pitkään yhdestä vaatekappaleesta haaveilleena päätin vihdoin tilata itselleni harmaat ylipolvensaappaat! Olen tykännyt todella paljon mustista versioista, joita löytyykin jo kaksin kappalein, mutta nyt halusin tilata nämä kollaasissa näkyvät Mai Piu Senzan vähän korkeampivartiset ja kauniin harmaat saappaat vaihtelun vuoksi. Niiden ympärille aloin sitten mielessäni kokoamaan all grey-asukokonaisuutta, jonka vetäisin enemmän kuin mielelläni päälleni. Mustat ylipolvensaappaat harmaan tunikan kaverina näkyivätkin jo viime syksynä blogissa, nyt uskon näiden harmaiden saappaiden tuovan lisää yhdistelymahdollisuuksia!


1. Neulemekko Samsoe & Samsoe*
2. Hattu Balmuir
3. Ylipolvensaappaat Mai Piu Senza*
4. Laukku Givenchy
5. Huivi Balmuir


Samsoe & Samsoen vaatteista olen kuullut paljon hehkutusta, erityisesti täällä blogimaailmassa. Itsellä ei ole kyseisistä vaatteista vielä kokemusta, mutta niissä vaikuttaisi olevan kivoja leikkauksia ja laadukkaita materiaaleja. Samaa voin kyllä sanoa juuri Helsinkiin avatusta Massimo Duttin -liikeestä, jonka avajaisissa piipahdimme blogikavereiden kanssa viime torstaina. Jotain sieltä lähti mukaankin ja varmasti tämän yhden lempiliikkeen valikoimaa tullaan näkemään päälläni enemmänkin tässä syksyn mittaan. Givenchyn Antiagona -laukku harmaana on ihan täydellisen sävyinen ja jos päätyisin tähän laukkuun, olisi varmasti valinta harmaan ja mustan välillä vaikea. Balmuirin muhkea kidmohair -huivi sekä huopahattu viimeistelisivät harmaan asukokonaisuuden. Mielestäni yhteen väriin pukeutuminen voi tehdä asusta mielenkiintoisen, kun yhdistelee saman värin eri sävyjä ja hieman eri materiaaleja (villaa, mokkaa, nahkaa) keskenään. Jotain tällaista yhdistelmää tullaan näkemään täällä blogissakin päälläni myöhemmin syksyllä Part Two:n 30-vuotisjuhlamalliston tiimoilta. Ihanan pehmeitä materiaaleja ja rentoja leikkauksia, näihin sopii pukeutua ilmojen tästä vielä kylmetessä.

*Postaus sisältää mainoslinkkejä

Share:

2016/10/16

Brunssi kaveriporukalla





Terveisiä brunssin jälkeisestä ähkystä, jonka järjestimme (siis brunssin, ei sen ähkyn) tänään kaveriporukan kanssa meidän kotona. Oli aika, kun tällä joukolla kiertelimme opiskelijajärjestöjen juhlissa, risteilyillä ja muissa riennoissa. Sittemmin totesimme rankimman juhlimisen jääneen taakseen, mutta ajattelimme, että olisi kiva vielä kokoontua samalla porukalla aina silloin tällöin yhdessä. Päätimmekin ottaa perinteeksi kiertävän brunssin, joka tapahtuu toisinaan ulkona, mutta useimmiten jonkun kotona nyyttärimeiningillä. Monesti sunnuntait ovat kaikilla tyhjiä ja näin ollen on muodostunut kivaksi tavaksi kokoontua yhteen hyvän ruuan merkeissä. Tällä kertaa oli meidän tehtävänä toimia isäntinä ja emäntinä ja loihdimme tuomisista tällaisen kattauksen! Tykkään todella paljon luoda asetelmia pöytään, vaikka muuten en mikään keittiöhengetär olekaan.

Brunssin menu koostui näistä simppeleistä aineksista

Mimosa
Latte
Smoothie

Ruokaisa salaatti
Tuoretta leipää
Croisantteja
Erilaisia juustoja ja leikkeleitä
Kananmunapohjainen mozzarellapizza

Hedelmiä ja marjoja
Vaahtokarkkeja ja keksiä

Ei siis mitään rakettitiedettä, vaan rennolla meiningillä mukavaa yhdessä oloa. Hygge indeed!

Share:

2016/10/11

Stay warm


Lämpimät saappaat, kupissa lämmittävä kahvi -ehkä syksyn parhaimmistoa. Olen aivan ihastunut tuohon Espresso Housen Caramel Latteen, joka on kiilannut jo Starbucksinkin ohi. Tilasin uudet Ugg Bailey Button* -tohvelit odottamaan tämän talven pakkasia Bootzilta, jonne sai hyödyntää 10% alennuksen. Olen vannoutunut Uggien käyttäjä jo kymmenen vuoden takaa. Aikaisempina vuosina olen omistanut niin chestnutin kuin harmaan väriset saappaat, mutta nyt loskia ja kuraa uhmaten halusin tilata nämä kauniin vaaleat beiget.


 On muuten jännä miten talvella tulee taipumus pukeutua tummiin vaatteisiin, mutta yhtä hyvin voisi käyttää enemmän vaaleita sävyjä. Balmuirin Capri -huivi* menee mielestäni näin syksylläkin ja uusi laukkuhankinta Malia Hugo Bossilta (vastaava)* sopii huivin kanssa ihanasti yhteen (kiitos vain C. & the City!). Mietin pitkään seuraavaa laukkuhankintaa ja olen haaveillut Givenchyn mustasta Antiagonasta jo vuoden päivät, mutta totesin, että koska pukeudun useimmiten valkoiseen tai mustaan, on tämä kitin sävyinen yksilö täydellinen lisä vaatekaappiin. 


Zaran kipparitakki (vastaava)* menee vielä syyssäillä, mutta pian on siirryttävä astetta lämpimämpiin villakangastakkeihin. Alan usein jo kovin alkusyksystä käyttämään hattuja tai pipoa, koska ne lämmittävät niin paljon muun asun ollessa keveämpi. Tämä keinoturkistupsuinen yksilö löytyi Onlyn (vastaava)* valikoimista ja täydentää Mangon strech-farkkujen* kanssa mukavuusasun loppuun.

Pysykäähän sielläkin lämpimänä. <3



* Postaus siltää mainoslinkkejä / tuote saatu blogin kautta
Share:

2016/10/09

Hygge -the danish way to live well


Yksi sielultaan tanskalainen ilmoittautuu! Blogistani on varmasti pitkään välittynyt kiinnostus tanskalaista muotoilua kohtaan, mutta Tanskassa on jotain muutakin perin hyvää, jonka toivoisin rantautuvan Suomeen. Monet varmasti tuntevat tanskankielen sanan hygge, joka tarkoittaa kotoilua, hyvin ruuan, kynttilöiden ja läheisten äärelle pysähtymistä. Tanskan kielen sana hygge on täydellinen kuvaamaan sitä olotilaa, jota haluan lukijoilleni kotini ja blogini kautta välittää, erityisesti näin talven lähestyessä. Kivoja, arkisia asioita, yksinkertaisia nautinnonlähteitä, kotoilua ja sopivasti matkoja ja juhlia. Ajattelinkin koota postauksen muotoon top 5 -jutut lähiviikoilta ja ehkä näistä on teille lukijoillekin vinkkejä hyvän hyggen luomiseen omaan elämään.


1. Kotoilu ja kauniit valaisimet

Ihanaa kaivaa kaikki pehmeät tekstiilit, viltit, matot ja tyynyt esille ja käpertyä kotiin syksyn saapuessa. Sytyttää muutama kynttilä ja tehdä jotain hyvää ruokaa. Kutsua ehkä ystäviä teelle ja käpertyä koiran kanssa halailemaan. Tämä on myös hyvä aika selvittää, riittääkö sisätiloissa valonlähteitä valaisemaan tarpeeksi. Oma valikoima täydentyi tänä syksynä Balmuirin tunnelmavalaisimella, sillä sain heidän kauniin krokonahkaisen Park Lane -valaisimen tuomaan valoa pimenevään syksyyn.


2. Lämpimät vaatteet

Muodissa tai ei, itse vannon vuodesta toiseen Ugg -saappaiden nimeen. En tiedä mitään ihanampaa, kun sujauttaa jalat näihin pehmoisiin tossukoihin. Varpaiden palelu on nimittäin ilmojen kylmetessa aivan kamalaa ja uskon, että näiden avulla siivutan pahempien flunssien iskemisen myöskin. Omat tämän vuoden Uggit hankin Booztilta, jossa huomasin, että useista kengistä saa tänään -20% alennuksen! 


3. Metsässä samoilu

Eväät mukaan ja metsään kävelemään. Maija nauttii suunnattomasti kun saa juosta metsässä vapaana ja omistaja rakastaa pysähtyä hiljaisuuden äärelle. Metsässä on jotain todella maadottavaa ja siinä palataan yksinkertaisten asioiden äärelle.


4. Kodin laittaminen syyskuntoon

Itse sain vimman parvekkeen siivoamiseen kesän jäljiltä, hankin palkinnoksi muutaman uuden havupuun ja kynttilän Lighthouse-lyhtyyn. Parvekkeelle siirtyi myöskin Beni Ouarain matto, joka ihanasti lämmittää jalkoja. Haaveissa olisi myöskin lämpölampun hankkiminen, niin talvella pystyisi istumaan pidempiäkin aikoja parvekkeella.


5. Pehmeät tekstiilit

Rakastan lampaantaljoja ja tänä vuonna kotini täydentyi myös lampaankarvasta teetetystä tyynystä. Tyynyn hankin loppukesästä ihanasta sisustusliike Zarrosta (varoitus, linkin klikkaaminen aiheuttaa akuuttia lompakon tyhjenemistä), jossa on myynnissä kaikkea muutakin kaunista. Balmuirin tereillä varustettu valkoinen pellavatyyny on avopuolisoni kodista, täytyy kyllä antaa herralle täysi kymppi hyvästä mausta sisustuksen suhteen! ;) 

Toivottavasti näillä eväillä pääsette muutkin nauttimaan lokakuisesta sunnuntaista ja luomaan sitä positiivista hyggeä elämään! Ensi viikolla on muuten yhden lempivaateliikkeeni Massimo Duttin avajaiset, mahtaako joku muukin olla tulossa? Ja loppuun vielä täytyy tietysti mainostaa, eli blogini on ehdolla Indiedays Blog Awardseissa kategoriassa Lifie, joten jos haluat antaa äänesi blogilleni niin äänestämään pääset linkin takaa.

Share:

2016/10/07

Ihan tavallinen


Ihan tavallinen kerrostalokaksio. Tavallinen, tarkoittaen standardiparkettia, valkoisia seiniä, uusia raikkaita puitteita, mutta ei mitään sen persoonallisempaa. Edellistä kotiani pääsin eräässä haasteessa kutsumaan arkkitehtuuriseksi, seesteiseksi ja skandinaaviseksi. Muistan aina kun mietin parin vuoden takaisen eron yhteydessä, että voinko erota kun joudun luopumaan persoonalisesta talostani, ja mitä sisustuksesta kiinnostuneet lukijatkin ajattelisivat jos asun vain ihan tavallisessa kodissa.


Vaikka päätöksiä rakkaudessa ei koskaan pitäisi sitoa materiaan, tosiasia on, että enemmän tai vähemmän se sitoo ihmisiä yhteen. Ei lähdetä, kun pelätään muutosta, pienempää asuntoa ja suurempia asumiskustannuksia. Vaikka kuinka rakastan kauniita asioita ympärilläni, koen, että tässä asiassa olen oppirahani maksanut -raha ja rakkaus kannattaa pitää erillään.


Niinpä aloittaessani uuden elämän puhtaalta pöydältä, luovuin ehkä jostain, mutta sain paljon tilalle -en ehkä kauniimpia kulisseja, mutta tasapainoisemman elämän ja mikä tärkeintä - sen oikean elämänkumppanin. Muilla tekijöillä kun on tapana järjestyä ajan kanssa ja vaikka olemmekin ottaneet poikaystäväni kanssa askelia yhteisen elämän suuntaan, se unelmiemme koti siintää vielä sielä jossain, joskus. Sitä ennen nautin siitä mitä jo on, ja tottakai, haaveilen tulevasta. Ajattelinkin tehdä oman postauksen siitä, miltä meidän dream house näyttäisi, jos saisimme päättää kaiken alusta alkaen.


Tässä matkan varrella on kuitenkin ollut kiva kuulla, että vinkkejä blogista toivotaan nimenomaan tällaisten tavallisen asuntojen kivaksi laittamiseen. Valtaosa suomalaisista asuu kuitenkin kohtalaisen ahtaasti, makuuhuoneet ovat pieniä ja pintamateriaalivalinnat aina jonkinlaisia kompromisseja. Näistäkin puitteista on mahdollista luoda kaunis ympäristö, se vaatii ehkä vain hulppeita tiloja enemmän vaivaa ja silmää.


Omalla kohdallani tiedän, että koti ei ole koskaan valmis, eikä sen tarvitsekkaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että keskellä matkaa ei vois pysähtyä ihastelemaan jotain mieleistä kohtaa, kaunista asetelmaa tai vastamaalattua seinää. Olen muuten huomannut, että kun koti on kohdassa "nyt täällä on kaikki juuri niinkuin pitää", tulee itselleni halu muuttaa. En voisi kuvitella asuvani viittä vuotta kauempaa samassa kodissa, mutta ehkä sekin joskus on edessäpäin? Aika näyttää.


Nyt kuitenkin keskityn ihastelmaan ruokapöydän ympärillä olevia erilaisia design-tuoleja, Adean uutta Mood-mattoa (kyllä, mattorumba näyttää jatkuvan), seinän kaunista Ajopuu-sävyä sekä Tanja Meskin upeaa taideteosta työnimellä Inspired by love. Taulu toteutettiin pyytämieni sävyjen mukaisesti: valkoista, murretuja harmaansävyjä sekä ripaus kultaa -juuri niinkuin kotini tällähetkellä onkin. Ei ehkä kaikilta osilta kuitenkaan ihan tavallinen.

Share:

2016/10/05

6 vinkkiä blogin kehittämiseen yhteistyössä Asus


Pääsin mukaan Indiedaysin ja Asusin kampanjaan, jossa tarkoituksena on perehtyä tarkemmin blogin kehittämiseen ja blogin kävijämäärien kasvattamiseen. ASUS järjestää syksyn mittaan neljä workshopia, joissa käydään läpi työkaluja ja keinoja bloggaamisessa kehittymiseen. Workshopien teemoina ovat mm. blogin kävijämäärien kasvattaminen SEO:n avulla, Googlen analytiikan hyödyntäminen bloggaamisessa sekä suunnitelmallinen sisällön luominen. Workshopeissa opitaan myös pienten, bloggausarkea suunnattomasti helpottavien niksien ja kikkojen avulla tehokkaammaksi koneenkäyttäjäksi. Workshoppeihin voi hakea mukaan kuka vaan bloggaaja ja niistä ensimmäisessä Next level in blogging with Asus -workshopissa olin itsekin mukana kuuntelemassa Aki Ovaskan neuvoja blogin kävijäämärän kasvattamiseen.


Tämä yhteistyö tuli itselle oivaan hetkeen, sillä olen pitkään miettinyt blogini suuntaa ja mitä oikeastaan siltä haluan. Bloggaajana on tietysti kiva jatkuvasti kehittyä, vaikka se ei olekaan itselle täyspäivänen työ. Tällä hetkellä blogini on sivutyön roolissa, eli se mahdollistaa itselle tietyntyyppisten lisätulojen ansaitsemisen päivätyön ohella. Olen toki miettinyt jossain vaiheessa sitä, haluasinko tehdä bloggaamista päivätyökseni. Lukijamäärät pyörivät kohtalaisella tasolla, mutta eivät vielä siellä, jossa täysipäiväinen bloggaamine edellyttäisi. Lisäksi arvostan nykyisessä elämäntilanteessani sitä, että päivätyössäni saan toimia muiden ihmisten parissa, kun taas bloggaaminen on loppujen lopuksi hyvin yksinäistä. Nämä molemmat tasapainottavat kivasti toisiaan ja en ehkä juuri tämän itsenäisyysaspektin vuoksi voisi kuvitella ainakaan tällä hetkellä olevani täyspäiväinen bloggaaja. Blogin jatkuva kehittäminen kuitenkin kiinnostaa kovasti ja sainkin muutamia vinkkejä Asusin ensimmäisestä koulutuksesta, jotka ajattelin jakaa täällä blogissakin.


1. Systemaattinen tekeminen

Tärkeää blogin kannalta on systemaattinen tekeminen, eli se että blogi päivittyy säännöllisesti. Totuus kun on, että pidemmät postaustauot verottavat aktiivisia lukijoita, ellei tauosta erikseen mainita blogissa. Systemaattisen tekemiseen myös kuuluu Google Analyticsin asentaminen blogille sekä kävijämäärien aktiivinen analysointi ja seurailu.

2. Hakukoneoptiomointi

Vaikka useat ihmiset löytävät blogiisi erilaisten verkostojen ja somekanavien kautta, Googlen vaikutusta blogin kävijämäärien kasvattamisessa ei kannata aliarvioida! Googlen huomioi parhaiten postaukset, joissa on paljon tekstiä. Googlen kuvahaun kannalta olisi tärkeää nimetä jokainen kuva sillä teemalla, jota postaus käsittelee, sillä kuvahaku ei huomioi tekstiä jota postauksessa esiintyy, vaan ainoastaan sen, miten kuva on nimetty. Sain myös vinkin, että kampanjapostauksissa olisi tärkeää brändin lisääminen postauksen otsikkoon, niin googlen kautta blogikirjoitus kyseisestä aiheesta löytyy näin paremmin

3. Sisältökalenteri

Blogin tekemisen ollessa systemaattista, olisi hyvä luoda exceliin sisältökalenteri postauksen aiheista. Itse olen yrittänyt kirjoittaa normaaliin paperiseen kalenteriin (kyllä, siitä en luovu digiaikanakaan!) aina mikä postaus on millekin päivälle tulosssa, mutta tämä ei mahdollista postauksien systemaattista tarkastelua pidemmällä frekvenssillä. Blogini ollessa sisustuspainotteinen lifestyle-blogi olen pyrkinyt pitämään suhteen 3/4 eli 3 postausta sisusuksesta ja yksi muusta aiheesta. Tämä ei tietysti aina toteudu, mutta pääsääntöisesti tämä tahti auttaa pitämään blogin punaisen langan mielessä ja olemaan lukijallekin ehkä mieluisampi.




4.  Luovuus

Sait hienot kuvat kodista tai asusta, mutta et keksi mitään kirjoitettavaa? Itse haastaisin muita bloggaajia tässä kohtaa miettimään, tarvitseeko tekstin aina olla juuri kyseisestä aiheesta, jota kuvat käsittelevät? Tarvitseeko kuvia niin sanotusi avata, vai riittäisikö kauniit teemaan sopivat biisin sanat tai vaikka joku elämänfilosofisempi pohdiskelu ajankohtaisen aiheen tiimoilta?

5. Somessa aktivoituminen

Jaatko blogipostauksesi niin Facebookissa, Instagramissa kuin Snapchatissä? Jos et, niin ehdottomasti kannattaisi! Näiden kanavien seuraajat saa aktioivoitua vierailemaan blogissa vinkkamalla postauksesta.

6. Kommentointipäivä

Tätä vinkkiä en saanut koulutuksessa, mutta ehdottoman hyödyllinen, jos haluaa verkostoitua ja levittää oman blogin tietoisuutta blogimaailmassa, eli aktiivinen muiden blogien kommentointi. Itse harrastan tätä nykyään todella vähän ja harvoin tulee kommentoitua muiden blogeja, mutta blogin alkutaipaleella tein kommentoitia ihan systemaattisesti tarkoituksenani myös oman blogini tietoisuuden nostaminen kivan fiiliksen levittämisen lisäksi.


Oman elämänsä somekonsultti kuittaa ja toivottavasti näistä vinkeistä oli teille kanssabloggaajille apua! Muiden workshoppiin osallistuneiden bloggaajien postauksia pääset lukemaan mm. Saran blogissa täältä. Jos kiinnostuit oman blogisi kehittämisestä enemmän, niin seuraaville workshopeille pääset ilmoittautumaan täällä!

Yhteistyössä Asus






Share:
© INSPIRED BY LOVE | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig