2017/05/10

Itsestä huolehtimisen tärkeys ja hemmotteluarvonta

Rentoutumisviikko jatkuu tällä viikolla itsestä huolehtimisella, avun vastaanottamisella sekä matkustelulla. Viime viikolla itsensä hemmottelu alkoi jo kotona home spa:n parissa, tällä viikolla jatketaan puolestaan samalla teemalla kodin ulkopuolella.


Koska meidän elämän varmasti tärkein suhde on suhde itseemme, ei ole ihan sama miten omaa kehoa ja mieltä kohtelee. Kuten olen aikaisemminkin täällä blogissa tuonut esille, olen vannoutunut palvelujen käyttäjä. Hoidan kehoa ja mieltä säännöllisesti hierojalla, lymfahoidossa sekä rosenterapialla (tästä lisää tarkemmin myöhemmin!). Kasvohoidoissa käynnit ovat jääneet turhan harvakselle, mutta käyn parin kuukauden välein manikyyrissä, ripsihuollossa sekä kampaajalla. Nämä eivät ole vain ulkoista olemusta parantavia hoitoja, vaan itselläni itsetuntoon positiivisesti vaikuttavia tekijöitä. Vaikka hyvä olo lähtee aina sisältäpäin, en voi kieltää nauttivani suunnattomasti myöskin kauniisti laitetuista kynsistä tai kampauksesta.


Tasapainoiseen arkeen kuuluvat palvelujen hyödyntämisen lisäksi venyttely, luonnossa kävely, tanssi sekä jooga. En ole koskaan kokenut esimerkiksi juoksemista, salilla rehkimistä tai muuta stressihormoneja voimakkaasti nostavaa urheilua omakseni. Rauhoittavat, iloon ja tasapainoon pyrkivät liikuntamuodot sopivat itselleni paremmin hektistä arkea tasapanoittamaan. Onneksi tällä hetkellä sopivasta liikunnan määrästä huolehtii myös työ, joka ei ole ainoastaan tietokoneen ääressä istumista. Keho kyllä muistuttelee, jos päivät kuluvat vain tietokoneen parissa ja illat sohvalla. 


En tiedä onko kyseessä iän karttuminen vai rankasti juhlittu nuoruus, mutta yhä enevissä määrin toivon merkkipäivien lähestyessä lahjaksi aina aineetonta hyvää palvelun tai matkan muodossa. Hemmotteluhoito hellii niin mieltä kuin kehoa ja vaikuttaa hyvinvointiin merkittävästi materiaa enemmän. Matkasta jää kauas kantavat muistot, siitä haaveilu piristää mieltä ja arjesta irtautuminen onnistuu uusissa maisemissa kotiympyröitä paremmin. Voisi siis jopa sanoa, että elämykset parantavat elämänlaatua kauaskantoisemmin ja syvemmin.


Elämyksistä puheenollen, pääsimme Tomasin kanssa yhteistyössä Elämyslahjojen* kanssa testaamaan yhtä heidän valikoimistaan löytyvää elämystä, kuninkaallista rentoutushetkeä!  Kahdenkeskinen kokovartalohieronta jalkahoidolla irroitti arjesta juuri sopivasti ja tulipa samalla mieleeni, että jokin hemmotteluhoito voisi olla aika sopiva äitienpäivälahja lähestyvää äitienpäivää ajatellen. 


Elämyslahjojen kautta saa tilattu lahjakortin, joka on helppo sujauttaa esimerkiksi äitienpäiväonnittelujen väliin: vaivaton tapa antaa läheiselle hetki kiireetöntä omaa aikaa. Ja koska haluan, että teillä lukijoillakin olisi mahdollisuus päästä nauttimaan elämyksistä, niin sain järjestää arvonnan lahjakortin muodossa elämyslahjojen kanssa! (arvo 50e).

Arvontaan pääset osallistumaan seuraavasti

- mene Elämyslahjojen sivuille ja kerro kommentissa nimimerkin kera, minkä elämyksen haluaisit kokea
- arvonta alkaa heti ja päättyy äitienpäivänä 14.5 klo 18, samana iltana arvon onnellisen voittajan

Onnea matkaan!

*postaus toteutettu yhteistyössä Elämyslahjojen kanssa


Share:

50 kommenttia

  1. Illallinen pimeässä :)
    Sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Pitihän tähän tulla osallistumaan. :) Ei tarvinnut mennä edes katsomaan, kun tiesin jo valmiiksi, mitä toivon. Spa jalkahoito tulisi siis niin tarpeeseen. <3

    VastaaPoista
  3. Tuhat asiaa vilistää mielessä, hälinä korvissa ja arjen tuomat haasteet aikataulujen ja lasten kanssa...haluaisin päästä kokeilemaan kelluntaa jossa voisin hetkeksi päästää irti kaikesta ja hengähtää ! Ihana arvonta ja blogi :)
    Sanna L

    VastaaPoista
  4. Nautiskelijan paketti olisi minun juttu.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  5. Vartalohoito olisi ihana :)
    Jessu881@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Ja nimimerkillä jessu!

    VastaaPoista
  7. Ammunta käsiaseilla esimerkiksi!
    Kristiina
    Oonjustiina@ gmail.com

    VastaaPoista
  8. No niitä on monta, jokin ruokajuttu, pakohuonepeli, hieronta jne.
    Maire

    Hullutellen(A)gmail.com

    VastaaPoista
  9. Hieronta :)

    roosa.e.mikkonen at gmail.com

    VastaaPoista
  10. Nautiskelijan paketti. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Meikkikoulu kiinnostaisi, saisin uusia vinkkejä meikkaamiseen :)

    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  12. Oi, kahden tunnin kokovartalohieronta! Olisipa niin luksusta kotiäidin arkeen.

    VastaaPoista
  13. 2 tunnin kokovartalohieronta ois luksusta. Juuri sellaista kaipaisin nyt.
    myhomewhitehome@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Huonepakopeli olisi aika jännä ja uusi kokemus :)
    mantalisti0@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Joku ihana kasvohoito tai hieronta!
    autiokatjaa@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Kokovartalohieronta :)
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Natural Face Lift Massage ja Intialainen päähieronta!

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  18. Pedikyyri ja manikyyri hemmotteluhoito kuulostaisi ihanalta. Myös kuumakivihieronta voisi olla mukava.
    soile.p.korhonen@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Rentouttava vartalohoito tulisi tarpeeseen! Tosi kaunis tuo kuva sinusta!

    minneanmuruja@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Hieronta olisi ihana:)
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  21. Jalkahoito, parafiinikäsihoito. Kyllä se kesä kuitenkin tulee :)

    VastaaPoista
  22. Selkä on niin huonossa kunnossa että ehdottomasti hieronta. :)
    tuopeh@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Hieronta tai vauhdin hurmaa olisi valintani:-) -Maria M
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  24. Vauhdin hurmaa ehdottomasti!
    Ihanaa kevättä sinulle:)!

    emma.k.kauppila@gmail. com

    VastaaPoista
  25. Hieronta olisi kyllä ihana . Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Hieronta olisi kyllä ihana . Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Kasvohoito olisi ihana ja tarpeellinen :)
    nennuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Oh my, kahden tunnin kokovartalohieronta!�� Voiko täydellisempää rentoutusta enää ollakaan? <3

    Jenni H.

    VastaaPoista
  29. Jos saisi elämään hieman erilaista haastetta ja kokeilisi pakohuonetta. Kiinnostaisi katsoa omaa suoriutumista ja irroittaa hetkestä arki ja uppoutua! 😊😍
    ssofia.o@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Nautiskelijan paketti kuulostaa ihanalta :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Kasvohoito! kreeta.marketta@gmail.con
    Ja nimim. Kreeta

    VastaaPoista
  32. Oi että, hemmottelua kaipaisin. :)

    - Saraana

    VastaaPoista
  33. Luultavasti valitsisin illallisen pimeässä. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  34. Pakohuonepeli :) ne on niin hauskoja!
    ida.kojo@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Hieronta tai jokin ruokajuttu :)

    sweetbitesblogg@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Kahden tunnin kokovartalohieronta, aah kuinka ihanaa.

    niemireetta1@gmail.com

    VastaaPoista
  37. https://m.elamyslahjat.fi/lahjat/korkeeparkkaus-seikkailupuistossa-kahdelle olisi ihanaa tutustua tähän yhdessä!


    Saanaemiliar@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Rentouttava vartalohoito hanskun87@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Raakasuklaa work shop kuulosti mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
  40. Rentoutuskellunta houkuttelisi :)

    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  41. Hieronta tai kasvohoito!
    ~sonjam

    Sonja_makela@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Illallinen pimeässä :)
    -velaine
    veera.laine_@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Ehkä kellunta, en ole kokeillut ennen!
    Tiina

    Ilovetaide(At)gmail.com

    VastaaPoista
  44. Elämys käsintehtyjen suklaakonvehtien parissa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Spa-hoitopaketti kuulostaa täydelliseltä :)

    VastaaPoista
  46. Huonepakopeli kiinnostaa eniten minua :)

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Illallinen pimeässä :)

    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Kokovartalohieronta tekisi hyvää, kun kauksijoogakin jo loppui.

    VastaaPoista
  49. Illallinen Ravintola Hugossa

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
© INSPIRED BY LOVE | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig