2017/10/23

Louis Poulsen PH 2/1

Ihanaa alkavaa viikkoa! Täällä on alkanut viikko rennosti blogipostauksia tehden ja aurinkoisesta ilmasta nauttien. Saimme eilen yhden jos toisenkin pitkään listalla roikkuneen kotijutun eteenpäin ja pääsimme vihdoin mm. nauttimaan kauniista Louis Poulsenin valaisimesta, joka asennettiin yövaloksi makuuhuoneeseen. Meillähän on tuossa nurkassa ollut pitkään nyt olohuoneessa majaileva musta Kaiser Mini, mutta se ei antanut valotehoa tarpeeksi ja vei paljon tilaa ahtaasta nurkasta.


Nyt yövalaisimena toimii siis tämä Poulsenin klassikko PH2/1, joka sopii pienen kokonsa puolesta hyvin ahtaaseenkin tilaan. Periaattessa seinävalaisimen kanssa pärjättäisiin ilman yöpöytää, mutta ajattelin näin aluksi laittaa nurkkaan marmorisen sivupöydän, jota meillä on kaksin kappalein. 


Kuten olen blogissa aikaisemminkin tuonut esille, sängyn molempien puolien yövalojen ei mielestäni tarvitse olla samanlaisia. Meillä toisella yöpöydällä on niin ikään Louis Poulsenin valaisin, mutta pöytäversio Arne Jacobsenin suunnittelemasta AJ-valaisimesta. Yhteistä näille molemmille valaisimille on se, että valonlähde on piilossa ja näin ollen valo ei häikäise.



Erityisesti näin pimeään vuodenaikaan valaistukseen tulee taas enemmän kiinnitettyä huomiota. Tarkemmin hyvästä valaistusfilosofiasta olenkin kirjoittanut muutaman postauksen jo täällä ja täällä, kannattaa kurkata jos hyvä valaistus pohdituttaa. Mielestäni tämä kaunotar on ihan nappivalinta tuonne ahtaaseen nurkkaan ja se onkin sitten sarjassaan neljäs Poulsen tässä taloudessa. Muutama yksilö on tässä vuosien varrella lähtenyt nikotellen kiertoon (kuten tämä kuparinen keräilyharvinaisuus ), sillä en ole kokenut niitä enää omaksi tyyliini - edelliseen kotiin se sopi sen sijaan aivan loistavasti!


Yhden taidon tosin haluaisin vielä oppia - miten photoshopata sormenjäljet kromipinnalta? Tarkkanäköinen huomaa, että kuvat on otettu suoraan asennuksen jälkeen, pinta huutaa mikrokuituliinaa ja alavarjostinkin on hieman vinossa. Ehkä menee kuitenkin tämän kerran, armollisuuttahan tässä opetellaan. ;)

Share:

6 kommenttia

  1. Upea valaisin 💓

    En edes huomannut sormenjälkiä, enkä mitään vinoa. Ihminen on niin pöhkö, että huomaa tuollaiset vain itse 😂 Tuttua on...

    Mukavaa uutta viikkoa 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja näinhän se on, että itse sitä on pahin kriitikko itselleen :D Kiitos samoin, flunssassa alkoi valitettavasti tämä viikko!

      Poista
  2. Ihana valaisin ja muutenkin niin täydellinen makkari ❤

    VastaaPoista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig