2017/12/21

Jouluvideo ja tunnelmia Lauran joulukodista


Ennen joulunviettoon hiljentymistä halusin esitellä teille kauniita jouluisia kuvia ystäväni ja blogikollegani Lauran kodista, joka kirjoittaa suosittua Homevialaura -blogia. Lauran tyyli on tunnettu hillitystä väripaletista sekä klassisen modernista sisustamisesta, joka jatkuu niin kodin sisustamisesta aina pukeutumisen ja jopa siivousvälineiden puolelle.

Lauran varmasti yksi kommentoiduimpia ja ihaillumpia postauksia on hänen tyttärelleen itse suunnittelma ja rakentama DIY-versio Ikean leikkikeittiöstä - ja miten upea keittiö onkaan. Pikkukokki siellä häärääkin jo touhuissaan ja ylpeänä esitteli keittiötä meille vieraille. Vielä emme päässeet maistamaan Dean & Delittlen menun tarjontaa, mutta ainakin se vaikutti sisällöltään oikein herkulliselta pizzoineen ja kahveineen.

Vaikka Lauran tyyli on lähes kokonaan mustavalkoinen hiekan ja harmaan sävyillä maustettuna, oli tunnelma kodikas ja lämminhenkinen. Joulunajaksi sisustetusta löytyi lukuisten tuoksukynttilöiden lisäksi niin pariovien havukranssit, pieni joulukuusi (ja nyttemmin myös iso sellainen, joka on u-p-e-a) kuin myös pehmeät tekstiilit ja jouluun sopivat leikkokukat.

Olimme Lauran kotona vierailullaoikeastaan pikkujouluherkuttelun lisäksi toisesta syystä - kuvasimme teille lukijoille toisen kolmiosaisen sarjan Kotona ja Kylässä -videota (joiden ensimmäiset osat löytyvät täältä, täältä ja täältä). Tällä kertaa sain Lauran lisäksi vieraakseni myös Caritan, joka on tunnettu tyylikkäästä Char & the city -blogistaan.

Ensimmäisessä jaksossa keskustelemme sesonkisisustamisesta - tarkemmin sanottuna näin joulun alla kerromme perinteistämme tämän lähestyvän juhlan suhteen. Ja jotta keskustelu ei mene turhan vakavaksi, pukeuduimme kuvausten ajan tämän joulun ehdottomaan hittiin - rumaan jouluneuleeseen!

Käymme videolla läpi niin jouluun valmistautumista, ruokavalintoja sekä kodin sisustamista sesongin mukaiseksi. Arvaatko jo kenen joulupöydästä löytyy laatikoita, kenen sushia tai kuka viettää joulunsa mieluiten kodin ulkopuolella läheistensä seurassa? Tai kuka ostaa lahjat hyvissäajoin ja kuka jättää mieluiten ostamatta? Nämä ja paljon muuta löytyvät videoltamme - toivottavasti viihdytte video parissa. Meillä ainakin oli hauskaa videota tehdessä, kuten kuvasta voikin päätellä.


Pidemmittä puheitta, tämän videon myötä blogini hiljenee joulun viettoon ja palaa pyhien jälkeen taas sisustusaiheiden pariin. Kuten varmaan jo huomasitkin, blogini on siirtynyt nyt tänne Meillä Kotona-alustalle ja ajattelin joulun jälkeen esitellä itseni teille uusille lukijoille tarkemminkin.
Oikein nautinnollista ja rauhaisaa joulunaikaa teille ihanille lukijoille! Toivon teille lämpimiä hetkiä, armollista lepoa sekä jouluntaikaa!



Share:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig